Eilen leikin zombia. Illan tullen luulin oikeasti muuttuneeni sellaiseksi, sillä pitkään jatkunutta leikkiä on hyvin vaikeaa lopettaa. Usein tulee seikkailtua omissa maailmoissa, jotka löydän syvältä päästäni. Silloin on hetken hyvä olla. Minun täytyy kysyä aina itseltäni; miksi patoan sisääni suurta tuskaa ja vihaa? Päällepäin näytän hyvinkin iloiselta ja huolettomalta, mutta totta kai, kun en voi puhua kellekkään. Sitten yhtäkkiä vain huudan. Eikä kukaan tiedä miksi. Vain minä tiedän, että huudan, koska en kuulu näihin kaupunkeihin. En kuulu näiden kaikkien itsekkäiden ja välinpitämättömien ihmisten joukkoon. Ja sitten leikin zombia, jotta edes joku ymmärtäisi, että sisälläni asuu sellainen.